Anne Laatikainen: Hyvinvointivaltion kunnianpalautus

Kuluneena vuonna olemme saaneet lukea uutisia useista lasten ja nuorten vihan ja väkivallan aiheuttamista teoista. Ihmisten reaktiot uutisiin ovat samansuuntaisia. Tekoja kauhistellaan ja surraan. Huoli lapsista ja nuorista koskettaa meitä kaikkia ja kaikki ovat varmasti samaa mieltä, että hyvinvointivaltiossa lasten ja nuorten pahoinvointi ei voi enää syventyä vaan asialle on tehtävä jotain ja pian. 

1990-luvulta lähtien hyvinvointivaltion perustaa on romutettu. Julkisia palveluja on leikattu niin, että tarvitessaan apua terveydellisiin haasteisiin, hoidon saatavuuteen ja oikea-aikaisuuteen ei voi luottaa. Ne, joilla on varaa ovatkin alkaneet hankkia itselleen yksityisiä sairauskuluvakuutuksia päästäkseen nopeasti hoidon piiriin.

Näin ei skandinaavisessa, hyvinvointivaltiossa pitäisi olla. Me maksamme veroja luottaen siihen, että heikkona hetkenä apua on saatavilla, niin itselle kuin lähimmäiselle. Hänellekin kenellä ei ole varaa vakuutuksiin ja hänelle, lapselle ja nuorelle, joka ei pysty oikeuksiaan vaatimaan. 

Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikille saman verran vaan se tarkoittaa sitä, että lähtötilannetta pitää pystyä tasaamaan, jotta maaliin pääseminen olisi kaikille mahdollinen. Hyvinvointivaltion perusajatus on, että pidetään kaikki mukana ja että yhteiskunta on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Hyvinvointivaltiossa yhteiskunta huolehtii, että heikoinkin lenkinosa on kestävä. Tämä on tärkeää myös yhteiskuntarauhan kannalta. 

Tasapainoinen talous on tärkeä kuntapoliittinen tavoite. Keinoja etsiessä voi kuitenkin tulla vastaan tenkkapoo. Talouden tehostamisessa ensisijaisena keinona mainitaan aina rakenteiden kriittinen tarkastelu. Näin Hämeenlinnassakin. Entä jos rakenteet onkin tarkasteltu jo niin,ettei niissä ole enää säästettävää? Säästötarpeita esitetään kuitenkin aina kaikille toimialoille ja ne näkyvät ihmisten arjessa. 

Lasten ja nuorten palveluista ja koulutuksesta on Hämeenlinnassakin säästetty jo yli vuosikymmen. Mitoitukset oppilashuollollisissa palveluissa on minimissä ja avoimiin virkoihin ja sijaisuuksiin ei tunnuta saavan tekijöitä. Pandemian myötä tarve työlle tulee vielä entisestään lisääntymään. 

Ongelma on, että tunnumme kulkevan koko ajan takamatkalta palvelujen oikea-aikaisuudessa. Samanaikaisesti korjaavan työn kanssa on panostettava ennalta ehkäisevään työhön. Tilanne ei parane koskaan, jos nyt ei panosteta molempiin palveluihin. Tämä toimimaksaa, mutta tulevaisuudessa panostus tulee maksamaan itsensä moninkertaisesti takaisin.

Anne Laatikainen