MARITA PEKKARINEN: VIRKAMIESTEN TEHTÄVÄ ON SELVITTÄÄ JA PÄÄTTÄJIEN PÄÄTTÄÄ!

Palataanpa aikaan, jolloin lautakuntia ja virkamiehiä oli enemmän.

Olin teknisen lautakunnan jäsen yhdessä kuuden muun poliittisen päättäjän kanssa 2000-luvun alkupuolella. Lautakunnan kokouksissa oli paikalla 3–4 virkamiestä, jotka olivat oman toimialansa johtavia virkamiehiä, ja heidän lisäkseen paikalla oli teknisen viraston johtaja. Virkamiehet olivat kokouksissa esitelläkseen omaa toimialaansa koskevan päätösesityksen ja vastaamassa lautakuntamme jäsenten kysymyksiin.

Päätösesityksessä oli etukäteen selvitetty vaihtoehtoisia malleja ja perusteltu, miksi esityksen tekijän ehdotus on parempi kuin jokin muu malli esimerkiksi jaettaessa urheiluavustuksia.

Jos vaihtoehtoisia malleja ei ollut, tai jos esityksestä puuttui jokin tarpeellinen näkökulma, se palautettiin takaisin valmisteluun.

Silloin me päättäjät saimme kokouksissa vastauksen kaikkiin päätösesitystä koskeviin kysymyksiin nopeasti suoraan asiasta perillä olevalta virkamieheltä. Tuona aikana saattoi onnistua myös se, että ne kokouspaperit oikeasti avattiin vasta ryhmäkokouksessa ja käytiin siellä läpi oman puolueen virkamiesten kanssa. Ryhmässämme oli tapana, että varapuheenjohtaja soitti aina etukäteen ryhmälle, jos oli tulossa päätös, josta oli tarpeen tehdä muutosesitys tai muutoin käsitellä tarkemmin oman ryhmän kokouksessa.

Olen ymmärtänyt, että nyt lautakunnan jäsenten on itse selvitettävä monta asiaa päätöksenteon tueksi. Lisäksi päätösesityksen saattaa esitellä koko toimialan johtava virkamies. Toki asioita voi kuulemma kysyä etukäteen virkamiehiltä, he vastaavat kuulemma ihan mielellään ja nopeasti.

Olisiko nyt tarpeen ottaa mallia menneisyydestä ja lisätä lautakuntien ja virkamiesten määrää ja samalla siirtää päätösvaltaa takaisin luottamushenkilöille, mitä Irma Taavela Kaupunkiuutisissa 27.4.2021 kaipasi?

Kun meillä on tarpeeksi virkamiehiä, on heillä myös aikaa tehdä luottamushenkilöiden pyytämiä selvityksiä isommissakin asioissa. Konsulttien käyttöä voidaan vähentää ja näin saadaan katettua lisähenkilöstön palkkauskustannuksia.

Marita Pekkarinen, Hämeenlinnan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas SDP, Hämeenlinna