Antti Lindtman Hämeenlinnassa: ”Hämeessä tehty oikeita päätöksiä.”

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman aloitti lauantaina 15. helmikuuta kunta- ja aluevaalien kampanjakierroksensa Hämeestä. Hämeenlinnassa hän totesi, että Hämeessä on tehty oikeita päätöksiä hoitoonpääsyn ja hoitotakuun puolesta.

”Ministerit sanovat, että niistä pitää leikata, koska rahat on loppu. Kuitenkin lisää rahaa löyty yksityisille terveydenhoitoyrityksille. Rahaa on myön hyvätuloisimpien veronalennuksiin”, Lindtman totesi.

SDP:n puheenjohtaja korostaa, että hoidon tarve ei vähene, mutta leikkauksia jatketaan. Ei ole reilua leikata julkisesta terveyshuollista samalla, kun on varaa tukea yksityisiä terveysjättiläisiä.

”Näissä vaaleissa on kysymys siitä, saammeko rajaa sille saksimispolitiikalle, jolla hallitus kurjistaa hyvinvointiamme”, tiivisti Lindholm kevään vaalien avainaiheita.