Heidi Vartiainen
luokanopettaja

Olen 45-vuotias äiti ja luokanopettaja Sairiosta. Perheeseeni kuuluu avomies ja 11- ja 8-vuotiaat lapset sekä kolme kissaa.
Luottamustoiminani olen Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunnan varajäsen sekä OAJ:n paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen. Kuulun lisäksi kouluni johtoryhmään.
Tärkeimpiin arvoihini kuuluu luonto, lasten oikeudet, lasten ja nuorten laadukas varhaiskasvatus ja koulutus sekä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, ja näitä arvoja edistäisin, jos tulen valituksi kunnanvaltuustoon.
Lasten ja nuorten pahoinvointi herättää minussa huolta. Entistä enemmän lapsia ja nuoria oireilee entistä vakavammin. Tarvitsemme lisää panostusta lasten ja nuorten hyvinvointipalveluihin, joilla voitaisiin jo ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Lisäksi tarvitsemme lisää avoimia nuorisotiloja ym. nuorten hyvinvointia lisääviä palveluja. Hyvinvoivista lapsista ja nuorista kasvaa hyvinvoivia aikuisia.
Ympäristökysymykset ovat tulevaisuutemme kannalta ratkaisevan tärkeitä sekä globaalisti että lokaalisti, ja ne pitää ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa heti. Ihmisen terveyden ja olemassaolon perusta on luonto – ja olemme matkalla kohti ekosysteemien romahdusta ja ilmastokriisiä. Kuntatason päätöksenteolla, kuten hiilineutraali Hämeenlinna, on tärkeä merkitys. Meidän kaikkien tulevaisuuteen vaikutetaan tässä ja nyt.