Jani Tikkanen
kartoittaja

Olen ehdolla toista kertaa kuntavaaleissa Hämeenlinnassa. Koulutukseltani olen kartoittaja ja opiskelen parhaillaan Lapin AMK:ssa maanmittausinsinööriksi. Olen heikommassa asemassa olevan puolustaja ollut aina ja toimin työpaikallani alueellisena luottamusmiehenä. Olen ammattiosastoni hallituksen jäsen ja kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Lisäksi toimin Idänpään työväenyhdistyksen sihteerinä.
Rehellisyyden nimissä myönnän työn, opiskelun, politiikan ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on haastavaa ja laadukas vapaa-aika on erityisen tärkeässä osassa. Vietän sen mieluiten perheen kesken. Jos tältä kaikelta jää vielä aikaa käytettäväksi, vietän sen mielelläni erämaassa, tai hyvillä kalavesillä.
Oman osaamisen kautta: Nykyään turhan usein keskitytään siihen mitä muut tekevät väärin. Itse haluan keskittyä siihen, että tekemäni politiikka on avointa, läpinäkyvää ja perustuu siihen, että teen sen oikein.
Maankäytön suunnittelu ja maapolitiikka: Nykyisen ja tulevan ammattini kautta minulla on laaja käsitys maankäytöstä ja maapolitiikasta sekä niiden monimutkaisuudesta ja vaikeistakin päätöksistä.
Omalta osaltani haluan olla antamassa oman tietotaitoni kunnan hyväksi maankäytön suunnitteluun ja sitä ohjaavan politiikan hyväksi.
Harrastamisen kulut kuriin: Harrastamisen kulut ovat karanneet käsistä jo kauan aikaa sitten. Valitettavan moni nuori jää vaille mahdollisuutta laadukkaaseen harrastamiseen. Kunnan tulee taata kaikille tasapuolisesti mahdollisuus harrastamiseen mm. tukemalla liikuntapaikkojen vuokrien osalla.
Minun Hämeenlinna ei katoa kartalta!