Jarkko Naulanen

sairaanhoitaja

Olen 47-vuotias Hämeenlinnalainen perheenisä. Perheeseen kuuluu vaimo, kolme teini-ikäistä lasta ja koira. Asun omakotitalossa kaupunkialueella.

Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Yhteensä 25-vuoden työkokemus ensiavussa, vankiterveydenhuollossa ja nykyään akuuttipsykiatrialla antaa näkökulmaa erilaisten ihmisten arkeen ja murheisiin.

Tehyläisenä ammattiyhdistystoimijana olen toiminut eri tehtävissä noin 13 vuoden ajan, yhden kauden olin Tehyn valtuustossa. Lisäksi olen toiminut aiemmin luottamusmiehenä ja pääluottamusmiehenä ja edustajana sittemmin Prohon sulautuneen Palkansaajajärjestö Pardian eri foorumeilla, sekä henkilöstön edustajana Vankiterveydenhuollon yksikön johtokunnassa. 

Liikenteessä ajan mm. autolla, pyörällä, moottoripyörällä ja veneellä, joten eri liikennemuotojen näkökulmat ovat tuttuja käytännössä. Liikennettä voidaan kehittää kestävämpään suuntaan ilman että se olisi pois muilta tienkäyttäjiltä.

Harrastan luonnossa liikkumista, retkeilyä ja monenlaista ulkoliikuntaa. Hämeenlinnan ulkoliikuntapaikat ja luontokohteet ovat minulle tuttuja ja tärkeitä, ja tarjoavat matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille. 

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja demokratia ovat minulle tärkeitä. Ongelmien löytäminen yhteisistä asioista on helppoa, itse pyrin keskittymään niiden ratkaisemiseen.