Merja Kytöaho

koulutuspäällikkö, eläkkeel

Olen 66-vuotias virkeä eläkeläinen, koulutuspäällikkö, opiskelija ja roskienkerääjä.

Asun mieheni kanssa Tiiriön kupeessa. Minulla on kaksi aikuista lasta. Elämme tällä hetkellä vauhdikasta koiranpentuarkea. Jäin 1,5 vuotta sitten eläkkeelle pitkän työuran jälkeen. Olin ensin puolustusvoimien muonituskeskuksessa esimiehenä ja sen jälkeen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ensin opettajana ja sitten koulutuspäällikkönä. Minulla on vahva näkemys tämän hetken ammatillisesta koulutuksesta.

Olen aina ollut aktiivinen itseni kehittäjä. Opiskelu on ollut minulle luonnollinen lisä työn rinnalla. Opiskelin ammatilliseksi erityisopettajaksi vahvistaakseni taitojani tukea erilaisia opiskelijoita. Ympäristöasiat ja kestävä kehitys ovat minun juttuni.

Harrastuksiani ovat liikunnan eri muodot, käsityöt, lukeminen ja valokuvaus, jota myös opiskelen tällä hetkellä. Valokuvaustehtävien takia olen kevytyrittäjä.

Ihmiset ovat minulle tärkeitä. Olin yli kymmenen vuotta vapaaehtoisena Irti Huumeista ry:ssä ja nykyään kuulun Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistykseen.

Olen ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana. Lähdin mukaan, kun tuntui, että nyt on sopiva hetki tarttua yhteisten asioiden hoitamiseen. Minulla on hyvä työmoraali, olen ahkera ja yhteistyökykyinen. Perehdyn asioihin ja osaan tehdä kompromisseja. Minulta löytyy myös jämäkkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Kokonaisuuksien hallinta ja käytännön järjen käyttö ovat olleet vahvuuksiani työelämässä.

Yhdessä kohti kestävää huomista.