Satu Aaltonen

TtM, ravitsemusterapeutti

Olen 49-vuotias lammilainen terveydenhuollon ammattilainen. Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri, laillistettu sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti. Työskentelen Hämeenlinnan palvelualueylihoitajana Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Perheeseeni kuuluu avopuoliso, abiturienttitytär ja kolme kissaa. Kaksi vanhempaa poikaani asuvat jo omillaan.  Asumme Lammilla vanhassa 50-luvun talossa, jossa riittää remontoitavaa ja pihapiirin kunnostusta. Harrastuksiani ovat liikunta eri muodoissaan ja luonnossa liikkuminen, musiikin ja äänikirjojen kuuntelu ja sopimuspalokunnassa toimiminen (ensivastetehtävät). Kunnallisissa luottamustehtävissä olen toiminut vuodesta 2008 alkaen.

Mottonani on: Jokaisella ihmisellä on tarinansa kerrottavanaan.  Vahvuutenani on ihmisiä arvostava ja ratkaisuihin keskittyvä ote kaikkeen tekemiseen.